Koirarekisteri: ratkaisu ongelmaan vai uusi ongelma?

19.10.2023 09:37:09
Koirapentuvarkaat vauhdissa

Alkuun on mainittava, ettei tarkoituksena tällä kirjoituksella ei ole arvostella koodipohjaa tai koodin kirjoittaneita koodareita, vaan hieman kyseenalaistaa järjestelmää speksaus ja ongelma-ratkaisu parin perusteella.

Koirarekisteri avattiin käyttöön keväällä ja ollut alkuvuodesta asti tasaiseen tahtiin uutisotsikoissa herättämässä kysymyksiä. Itsellekin tämä on aiheena lähellä sydäntä niin ammatillisessa mielessä kuin vapaa-ajan harrasteidenkin takia; näin koodarina, koiravaljakkourheilijana ja veronmaksajana.

Mikä rekisteri?

Kyseessä on siis Ruokaviraston tarjoama virallinen koirarekisteri, esimerkiksi Suomen kennelliiton rekisteri on täysin yhdistyksen ylläpitämä, eikä sillä ole viranomaista virallista asemaa. Ruokaviraston koirarekisteriin tulee ilmoittaa kaikki 1.1.2023 jälkeen syntyneet koirat ja ne on tunnistusmerkittävä mikrosirulla ja ilmoitettava rekisteriin viimeistään 3 kuukauden kuluessa syntymästä. Ja niin ikään uusi ilmoitus on tehtävä jokaisesta haltijan vaihdoksesta tästä eteenpäin. Jokaisesta ilmoituksesta maksetaan 10e maksu (huvinvuoksi vertaillen vastaava nautarekisterin hinta on 4,40e per ammu), koska järjestelmän ylläpitämisen kulut. Huomioitavaa on, että tämä soppa koskee jo niitä aiemmin oikein ja tunnollisesti kennelliittoon rekisteröityjä turreja.

Uudella järjestelmällä koitetaan suitsia pentutehtailua, kuulemma. Loogisia ongelmia kuitenkin löytyy useita.

Ensimmäisenä (ja pääasiallisena) ongelmana loppukäyttäjät

Miten ne ihmiset, jotka eivät aiemminkaan ole olleet kiinnostuneita koiran tunnistusmerkitsemisestä ja rekisteröinnistä (Suomen kennelliittoon), miksi olisivat kiinnostuneita siitä tällä(kään) kertaa? Koiran omistamiseen liittyvistä seikoista, kun on kuitenki jo puhuttu vuosista jopa vuosikymmeniin ja silti löytyy ihmisiä jotka haluavat vain “kotikoiran” ja “papereilla ei tee mitään, koska ei käydä näyttelyissä”.

Vaikka ajatuksena toki vallan ihana, että tähän järjestelmään ne kaikki sarjapennuttajat ja pentutrokarit ilmoittavat pentunsa ja tästä eteenpäin kaikki koiran ostajat olisivatkin yhtäkkiä todella valveutuneita kysymään pennun taustojen ja pentuerekisteröintien perään. Edes eläinlääkäriasemat (valvova eläinlääkäri kun on eri asia) ei pääse suoraan järjestelmästä tarkastamaan onko koiran sirunumero rekisteröity vai ei ellei kilauta erikseen rekisterin aspaan. Nyt järjestelmä luottaa täysin ihmisten rehellisyyteen, ilman eri välivaiheita valvovaa tahoa, mikä on iso virhe.

Varmistamattomat tiedot

Varmaa tallennettavaa tietoa koirasta on siis vain vahvan tunnistautumisen takana olevat henkilötiedot, annettuja muita koiran tietoja ei varmista kukaan. Miksi tämä on ongelma? Puhutaanhan tässä nyt kuitenkin vain ns. haltijarekisteristä.

Toki - kyllähän tuo on erikoista, jos sattuu huomaamaan, että Pirkkopetterillä on 20 koiraa, joista 10 vaihtuu viikoittain jos koirat on syötetty järjestelmään. Mutta, hieno ajatus edelleen, että Pirkkopetteri ylipäätään ilmoittaa nämä koiransa järjestelmään. Onko joku raja “väärälle” määrälle koiria? Meneekö tuon taikarajan ylittymisestä automaattista viestiä jollekin “ylemmälle taholle”? Mitä tapahtuu sitten?

Edes koiran tunnistusmerkitsijältä ei vaadita pätevyyksiä, toisin kuin kennelliittoon voi rekisteröidä vain hyväksyttyjen siruttajien kautta tunnistusmerkityt koirat. Koirarekisteriin voi lisätä uuden koiran koiralle kuulumattomalla sirunumerolla, keksityllä tai toisen (jopa jo kuolleen tai naapurin) koiran sirunumerolla. Kuka varmistaa sen, että ilmoittaudut oman koirasi haltijaksi, etkä yritä tehdä vaikkapa kiusaa ex-puolisolle tai toiselle kasvattajalle? Tästä tilanteesta on jo ensimmäiset tilanteet tulleet ilmi, ihmisten viheliäisyys on aikamoista.

Pakollisena tietona vaaditun rodun voi itse määrittää vaikka sen perstuntuman mukaan, miltä koirasi näyttää suihkun jälkeen. Esimerkiksi kennelliiton Showlink-palvelu hakee näyttelyyn ilmoitetun koiran tiedot sirunumerolla (esim. rodun) kennelliiton koiranetistä eli ei luulisi rajapintakutsujen ja sitä myötä varmennettujen tietojen olevan täysin tavoittamattomissa. “Uusi pakollinen koirarekisteri hyväksyy virheellisetkin tiedot” on tässä kohtaa tietenkin ominaisuus vian sijaan, sillä eihän syötetyt tiedot voi olla väärin - jos ei ole mihin verrata. Mikä taas on kummallista, kun verrokkidataa on olemassa, mutta sitä ei käytetä. Jos ongelmaksi koituu luvan saaminen tietojen siirrossa, miksei lupaa kysyttäisi tietojen haun yhteydessä? "Haluatko hakea koiran tiedot koiranetistä?" "Kyllä, kiitos haetaan vaan" kohtaan rasti ruutuun ja haetaan koiran tiedot automaattisesti.

Never stop ja kohta taas.

Vaikuttaakin äkkiseltään siltä, että rekisterin julkaisun jälkeen on erinomaisen helppoa myydä “rekisteröityjä” “rotukoiria”. Mikä lienee aivan päinvastainen lopputulema, kun miettii alkuperäistä ongelmaa mitä oltiin ratkaisemassa. Koirarekisteriin ei tallenneta koiran sukutietoja, terveystietoja taikka tuloksia näyttelyistä tai kisoista. Miksi leikatut koirat pitää ilmoittaa, miten niillä pentutehtaillaan? Miksi koirasta tallennetaan esim. nimi, väri, rotu jos koiran yksilöivä tieto (sirunumero) on ainut mitä halutaan määrinä laskea per kansalainen?

Tokihan väärien tietojen annosta voidaan vaikka heittää “rekisterimerkintärikossyyttellä”, mutta onko se syytelistan syytemäärät nyt niin justiinsa, jos vaikkapa olet harrastanut koirien rajan yli salakuljettamista toistakymmentä vuotta? Jos nyt edes jäät asiasta kiinni. Niimpä.

Mikä sitten olisi ratkaisu?

Toimivalta vaikuttava prosessi löytyy esim. Ranskasta, jossa koiran siruttava/sirun tarkastava eläinlääkäri lähettää tiedon valtion rekisteriin ja kasvattava voi rekisteröidä vain valtion rekisteristä löytyvän koiran kennelliittoon. Mielestäni ratkaisuna nimenomaan pitäisi olla jotain tätä vastaavaa, missä valtio ja kennelliitto yhdistävät voimansa. Osana toimivaa kokonaisuutta olisi myös läpinäkyvyys, Turvasiru.fi:n ja kennelliiton tarjoamat tiedot järjestelmiin ilmoitetuista koirista ovat julkisia ja täten ovat varsin hyviä työkaluja. Ja don’t get me wrong, kannatan ehdottomasti riippumatonta koirarekisteriä, mutta seuraavan toteutuksen voisi miettiä kahdesti.

 

(Ja hei jos kiinnostaa lisää kuulla miljoonien eurojen epäonnistuneista it-projekteista, juteltiin aiheesta podcastista, sivuten tätä aihetta!)

Muita blogeja tältä tyypiltä

Uusi tapa opiskella: Opinnollistaminen

Ensimmäisten joukossa opinnollistamassa opintoja! Miten toimii opiskelija- ja työelämän integraatio?

Lukaseppa

Konnien Q&A: mistä on pienet konnat tehty

Missä konnien työura alkoi? Mikä on lemppari peli? Mikä työssä on parasta ja mikä on parasta lounasta? Tänään konnien ystäväkirjassa syvennytään näihin polttaviin aiheisiin.

Lukaseppa

Logon elvytys

Onhan yrityksesi logo olemassa vektorimuotoisena? Se on nykyään pakollinen painotöissä ja erittäin hyödyllinen webissä. Oona näyttää videolla kuinka se käy!

Lukaseppa