Onnellisuuteen ei ole vain yhtä tietä, mutta äkäisyyttä herättävien asioiden kiertämiseen on monia teitä. Tiede nykyään tietää, että stressi on addiktoiva tila ja tämän johdosta ihmiset voivat alitajuisesti hakeutua sitä kohti kun tilanne alkaa näyttää liian valoisalta.
Tänään haastankin sinut, rakas lukija, miettimään mitä asioita teet elämässäsi jotka saavat sinut vain toistuvasti vihaiseksi.
Onko näitä tapoja pakko kuljettaa mukana elämässään?
Oikea vastaus ei tule ulkoa päin. Vain sinä tiedät oman tilanteesi täysin. Apua ja ohjeita kannattaa aina kysyä, mutta toisten sanomista ei kannata ottaa sinä ainoana ja oikeana ratkaisuna. Vaikkakin ihmiset ovat yllättävän samanlaisia ei kaikkien tilanteet ole samoja.
Kun olin pääsemässä kuudennelta luokalta lauloin kevätjuhlassa pääesityksenä Haaveet kaatuu. Jo tuolloin ajattelin, että aika mielenkiintoinen kappalevalinta pistää alakoulusta eteenpäin lähtevälle peruskoululaiselle laulettavaksi.
Koska olet viimeksi pysähtynyt pohtimaan asettamiasi tavoitteita ja kuinka paljon niitä on toteutunut?