”Kaupunkilaiset ja nuoriso elävät toista aikaa, kaikki alle seitsemänkymmentävuotiaat. Sen ajan nimi on kiire. Joka on oman pään keksintö. Kärsimättömyydeksi sellaista pitäisi sanoa. Joka taas on sitä, että ihmiset eivät malta kärsiä, vaikka kyllä kannattaisi. Kärsimyksen jälkeen pienikin helpotus tuntuu hyvältä. Mutta kun kaikki on koko ajan helppoa, niin mikään ei oikeastaan tunnu helpolta.” - Mielensäpahoittaja
Niin, meillä on helposti tarjolla asioita yhdellä napin painalluksella - varsinkin jos se painallus on tietokoneen nappulan yhdistettynä internettiin. Tarjontaa on paljon erilaisista ohjelmistoista ja palveluista. Vahvimmat vain näkyvät ja piirtyvät katsojan verkkokalvoille. Voiko siinä kuitenkin käydä niin, ettei jaksa tutustua juuri sen takia, kun palvelu hyökkää suoraan silmille? Missä menee aggressiivisen ärsyttävän ja hallitun mainostamisen raja? Ehkäpä tässä tulee myös jossakin määrin ikäkysymys vastaan. Ehkä tulee, ehkä ei. Voihan enemmän olla kyse ihmistyypistä, toiset vain tykkäävät saada informaation nopeasti ja selailla. Itse en vain jaksa jatkuvaa mainostykitystä. Määrä alkaa minun näkökulmassani vaikuttaa negatiivisesti, joten jokin juttu on oltava, joka koukuttaa tarkastelemaan tarkemmin. Kuitenkaan siellä ei tule mainoksia, joissa mainostettaisiin räätälöityä tuotetta – koska sen mainostaminen on vaikeaa.
Miksi joskus kannattaa räätälöidä ohjelmisto? Yksinkertaisuudessaan: Jos ei vain ole suoraan sopivaan ohjelmistoa tarjolla. Näillä ratkaisuilla voidaan yhdistää monien ohjelmien toimivuus keskenään. Samalla voidaan määrittää myös käytettävyys elementit kuntoon ajatellen juuri tietyn yrityksen tarpeita. Käytettävyys on merkittävässä osassa, kun räätälöidään ohjelmisto käyttäjälle. Tuunataanhan autoja sopivaksi omaa silmää ja käyttöä ajatellen. Nettisivuissa monesti on valmispohjia tarjolla, jotka ovat nopeita tehdä. Kuitenkin räätälöidyt sivut mahdollistavat enemmän ominaisuuksien tai persoonallisuuksien tuomista esille. Millä haluamme erottua vai haluammeko samaistaa kaiken muiden toimijoiden kanssa.
Siksi on tärkeää tunnistaa milloin on hyvä lähteä tekemään räätälöityä ohjelmistoja. Kaikille se ei aina sovi, mutta useasti siinä on tarjolla monia mahdollisuuksia innovoida. Kustannuksia voidaan hallita hyvällä suunnittelulla ja tietoisella tuntemuksella siitä mitä halutaan. Vuoropuhelu tekijän ja ostajan kanssa on tärkeää, voisikin sanoa jopa edellytys toimivuuden takaamiseksi. Räätälöidyt ratkaisut eivät kuulu pelkästään innovointiin, vaan jokaisen meidän arkeemme ja arkikäyttöön. Uskaltakaamme siis ottaa rohkeasti pöydälle räätälöidyt ohjelmistot, kun keskustellaan ohjelmistohankinnoista.
Lopuksi voisin sanoa, että me Koodersilla haluamme tietoteknisillä ratkaisuilla helpottaa juuri sinun arkeasi.
Miksi tehdä asiat vaikeasti?
Viimeksi kirjoitin muutoksesta, jonka tein tämän kevään aikana. Tänään mietin sitä, mikä minua innostaa yrittäjyydessä ja tulla töihin.
Avoimuus uusille asioille on hyvä ja se antaa myös virikkeitä työstää uusia projekteja. Entäpäs jos se tyhjä pää iskee eikä asiat etene yhtään eteenpäin?
Joskus saatetaan hakea yrityksessä suunta nopeillakin päätöksillä, jotka eivät aina vahvista liiketoimintaa.