Jatkokehittämisen tavoitteena on tehdä lähtökohtaisesti asioista parempia. Jatkokehittäminen ei myöskään koske pelkästään koodattavia asioita vaan myös firman toimintatapoja ja asiakasviestintää voi parannella, eli jatkokehittää.
Kehittyminen ei mielestämme saisi koskaan loppua "Kun näin on aina tehty"-argumenttiin vaan asioiden pitäisi lähes aina edistyä.
Jatkokehittämistä voi tehdä parhaiten kuuntelemalla kohdeyleisöä eli sovellusten osalta asiakkaita. Vaikkapa työpaikan toimintojen kehittämisessä ovat työntekijät usein parhaita kommentoijia.
Työpaikoilla on monesti erilaisia pukukoodeja, käyttäytymissääntöjä ja mahdollisia muita ohjeistuksia. Miten paljon toimistotyössä on tarpeen vaatia työntekijöitä laittautumaan?
Nykyään ei ole niinkään pula koodareista vaan yleisesti ihmisistä jotka olisivat motivoituneita käymään töissä.
UX, User Experience, Käyttäjäkokemus. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.
MitäVattua on mukahauska podcast, jossa yleensä keskustellaan tekniikasta, it-alan pöhinäsanoista ja itketään maailman menoa, koska mikään ei ole koskaan hyvin. Uusi valitusvirsi joka tiistai!
Onko sinulla jotain asiaa, minkä haluaisit, että semipieni yleisö kuulisi? Ota meihin yhteyttä niin voidaan ehkä haastella yhdessä