MyDayt tekevät taas paluuta. Edelliseen MyDayhyn suhteutettuna oli tavoitetta saada isommin nojattua työpäivän sisältöön jotta samalla myös näkee mitä koodarin päivään kuuluu.
Videolla siis yksi tiistaipäivä toimitusjohtajan matkassa.
Kesä voi tuntua hyvältä ajalta tehdä tehokkaasti töitä kun puhelin ei kilise niin paljoa, mutta tästä hiljaisuudesta kannattaa ottaa ilo irti ihan levon kannalta!
Jos puhelin oli kädessäni vielä 10 minuuttia sitten on epätodennäköistä, että se löytyy japanista tai kuudennesta ulottuvuudesta Meillä toimistolla päätettiin yhdessä vakiopaikat asioille. Järjestelmällisyys kunniaan!
Joskus rutiineista on hyötyä, mutta kaikkia rutiineja pitäisi joskus muistaa haastaa parempien toimintatapojen löytämiseksi!