Pelejä, pelien tekemistä ja pelaamista. Pelien teko oli se ykkös juttu mitä aion tehdä isona. Sovelluskehitys on tylsää, mielikuvina pyöri vain 90-luvun ostos-TV:llä pyörineet softamainokset. Web kehitys vielä tylsempää, kuka haluaa tehdä loppuelämänsä sukulaisille blogisivuja pullakahvipalkalla? Näissä, toki hieman liioitelluissa, tunnelmissa tuli aloitettua IT-opiskelut.
Joten suuntasin pelien tekoon melkein koko opiskeluaikani. Ongelmat alkoivat toisen opiskeluvuoden lopulla, kun eräs opettaja ei päästänyt minua peliopintoihini kuuluvaan projektikokonaisuuteen mukaan. Samalla tipahdin myös ensimmäisen vuoden opiskelupiirimme ulkopuolelle muiden jatkaessa peliopintojaan.
Noh ei hätä ole tämän näköinen, opettelen siis itse. Elin ja hengitin pelialaa, luin ja kuuntelin kaiken mahdollisen kaikesta pelaamiseen liittyvästä, täytin kaikki aistini peleillä.
Mitä tästä opittiin? No ainakin se että itseopiskelussa ei pahemmin kerry opintopisteitä. Itsestäni tuli opittua senkin edestä, osaan ilmeisesti olla välillä aika kovapäinen tapaus. Tietyissä tilanteissa näyttää myös esiin puskevan kevyt auktoriteettiongelma, jos tunnen etteivät nallekarkit ole menneet ihan tasan. Sillä minähän en rupea opettajalle kumartelemaan, jos hän ei minua halua opettaa, en hänen kursseilleen myöskään mene.
Noh opintopisteet kasautuivat hitaasti kasaan ja pelien teko alkoi olemaan jotenkuten hanskassa, mutta Joensuussa ei ollut vuoden 2016 kieppeillä oikein pelifirmoja ja skenessä oli havaittavissa kokoonkuivumisen merkkejä.
Huomasin myös että pelien teko oli muuttanut suhtautumiseni videopelaamiseen, en enää pystynyt nauttimaan peleistä samanlaisena kokemuksellisena elämyksenä, vaan näin ainoastaan rakenteen taiteen alla. Kun hahmo hyppää, näin vain mahdollisia toteutustapoja, onko lentorata simuloidun painovoiman varassa, vai jokin kovakoodattu toiminto vaihtumattomien muuttujien mukaan? Kuinkakohan suuri collider (joka havaitsee osuuko jokin asia johonkin toiseen) tuossa hyökkäyksessä on? Tykkäsin edelleen pelaamisesta, sen luonne oli vain täysin muuttunut. Huomasin myös pitäväni yhä enemmän ja enemmän analogisemmista pöydänpäällyspeleistä, kuten lauta- ja korttipeleistä tai Dungeons & Dragonssista.
Opintopisteeni alkoivat olla pikkuhiljaa kasassa näihin aikoihin, joten päätin että samahan se on ottaa ne paperit ulos sieltä. Tein vielä viimeisen ohjelmointikurssin koululle ja muutaman irtopisteen projektina paikalliselle softatatalolle. Projekti vaati aika paljon tutkimustyötä tuotantoprosessiin liittyen ja pääsin sen kautta mukavasti sisään verkkopohjaisen sovelluskehityksen maailmaan.
Projektin jälkeen samaisella firmalla oli tarvetta työvoimalle, joten toimari rupesi utelemaan että miten ne verkkoteknologiat luonnistuvat ja kiinnostaisiko minua lähteä kehittämään itseäni siihen suuntaan? Opiskelujani lopetellessa tuli myös aloitettua firmalle toinen varsinainen ohjelmistoprojekti, jossa rakensin varsin kivan SaaS palvelupohjan, vastuualueenani järjestelmän koko web stack (eli kaikki käytetyt teknologiat).
Siinäpä oli sitten kätevä siirtyä suoraan palkkalistoille kun sain koulusta paperit kouraan, huomasin vaihtaneeni alan suuntaa kuin varkain. Vaikka vielä vuosi sitten naureskelin ajatukselle että kehittäisin hyötysoftaa ja erityisesti että minusta tulisi ikinä web kehittäjää.
Nykyään olen siis löytänyt intohimoni verkkosovelluskehityksestä, maailma on niin täynnä ongelmia ja tehottomia tapoja tehdä asioita, että jonkunhan se on niiltä pelastettava.
Kaikkialla on softaa, ihmisten arki niin kotona kuin työpakoilla digitalisoituu jatkuvasti kasvavalla tahdilla. Suhtautumiseni asiaan on, että kaikki ongelmat ovat lähtökohtaisesti ratkaistavissa ja yleensä ratkaisu löytyy tieteellä, teknologialla ja luovilla ratkaisuilla.
Lisäksi pidän ihan himputisti erilaisista hatuista. En varsinaisesti hatun esineellisessä merkityksessä, vaan työtehtävällisesti. Olen huomannut että yksi suurimpia intohimoja elämässäni on asioiden luominen. Softapuolella vastassa on aina jokin ongelma tai tehoton tapa tehdä jotain asiaa, johon voin löytää ja toteuttaa jonkin ratkaisun. Mielestäni tämä on luomista sen puhtaimmassa muodossa, kun pääsen suunnittelemaan ja toteuttamaan – miten ratkaisu toimii, miltä se näyttää ja minkälaista sitä on käyttää.
Vaikka en työstäisikään omaa järjestelmäprojektia, tulee silti vaihdettua hattua viikossa useampaan otteeseen. Oli sitten tarve jollekin graafista suunnittelua vaativalle tehtävälle kuten logolle, käyttöliittymä ja käytettävyyssuunnitelmalle, tai nopealle nettisivuprojektille, joka vaatii hieman normaalista poikkeavia ominaisuuksia, jotka täytyy toteuttaa räätälöitynä koodina, tai jonkun isomman projektin osa-alueen tekeminen tai siinä auttaminen, jonka varsinainen vetovetovastuu ei satu itsellä olemaan. Homma vaihtelee ja pysyy jatkuvasti todella mielenkiintoisena. Paras palkinto tehdystä duunista on se asiakkaan hymy ja innokkuus, kun he pääsevät käyttämään uutta työkalua joka helpottaa heidän arkeaan.
Mites se pelaaminen? Ei se ihan unohtunut ole, olen myös huomannut että se jossain välissä kadonnut immersoituminen luotuun maailmaan alkaa palata. Pystyn taas nauttimaan videopeleistä kokemuksina, enkä pelkästään kasana ratkaisuja ja teknologiaa. En ole myöskään lopettanut tyystin pelien tekemistä, se on vain siirtynyt päivätyöstä harrastukseksi. Osallistun joka vuosi Game Jameihin, joissa pelien tekemisen kanssa pääsee pitämään hauskaa ilman turhaa ryppyotsailua. Niin ja on siitä pelintekotaustasta jotain hyötyä softakehityksen puolella pelillistämisen muodossa, ihmisillä on luontainen tarve pelata, vaikka he eivät sitä tietoisesti huomioisikaan.
Mitä se tuotteistaminen oikein on? Tuotteistaminen tekee asioista helpompaa ostaa ja helpompaa myydä.
Ajatuksia ja tuntemuksia työmarkkinoilla vallitsevasta osaajapulasta, taitaa siellä sieassa olla pari vinkkiä ongelman rataisemiseksi myös.
Ongelman ratkaisu alkaa ongelman ymmärtämisestä.