Ihminen voi kouluttautua, joogata ja syödä terveellisesti. Se on eräänlaista kehittämistä.
Yritys voi tehdä uuden värisen version tuotteestaan ja markkinoida sitä uudelle kohderyhmälle. Tämäkin on kehittämistä.
Tuote voi olla nimetty siten, että se voidaan tulkita loukkaavaksi jotain ihmisryhmää kohtaan. Tällöinkin on tuotekehittäminen paikallaan.
Onko kuitenkin tilanteita, joissa tuote tai palvelu on jo ihan hyvä? Tarvitseeko yrityksien ja etenkin ihmisien kuitenkaan kehittyä ihan jatkuvalla syötöllä?
Onko huonon työympäristön syynä aina pomo ja pingispöydän puute? Tänään pohdinnassa mitkä kaikki asiat vaikuttavat mielekkään työskentely-ympäristön muodostumiseen.
Kokemusvuodet eivät aina takaa osaamista. Samasta johteesta myös pelkän tittelin tai koulutusnimikkeen seuraaminen ei anna yleensä täyttä kokonaiskuvaa ihmisen kyvykkyydestä.
Nettikeskustelut ja uuden- ja vanhan median yhteenotot hieman vatuttaa. Lets talk about that!
MitäVattua on mukahauska podcast, jossa yleensä keskustellaan tekniikasta, it-alan pöhinäsanoista ja itketään maailman menoa, koska mikään ei ole koskaan hyvin. Uusi valitusvirsi joka tiistai!
Onko sinulla jotain asiaa, minkä haluaisit, että semipieni yleisö kuulisi? Ota meihin yhteyttä niin voidaan ehkä haastella yhdessä