Sinulla on vain tämä hetki

Mie oon alkanu viimeaikoina miettimään mindfulnessia ihan niiku oikeesti. Jotenkin se ajatus, että "Meillä on vain tämä hetki" on hirmu kiehtovaa. Se on siis kiehtovaa sen takia kun se on totta. Mikään asia ei ole muodostunut tavaksi jos sinulla ei ole näyttää historiaa jonkun asian toistuvasti tekemisestä. Mikään asia joka tapahtuu vaikka viiden minuutin päästä ei ole oikeasti täysin varmaa. Jos se liittyy sinuun, niin se on OIKESTI kiinni siitä mitä teet sen hetken koittaessa. Jälleen se asia tapahtuu siis "tässä hetkessä".

Miun mielestä on myös hirmu surullista, että on ihmisiä jotka vellovat menneisyydessä. Niitä ihmisiä jotka aktiivisesti muistelevat vaikka kouluaikojaan tai pohtivat "sitä yhtä ulkomaan reissua mikä muutti elämän". Eläissäni olen yhden tällaisen matkan tehnyt, mutta aktiivisesti välttelen siitä puhumista, että miusta ei ajateltaisi, että olen just niitä ihmisiä jotka yrittäävät yhtä hienoa elämänkokemusta saada väkisin keskusteluun mukaan.

Nykyään ihmettelen entistä enemmän mitenkä pitkään semmoinen "Mitähän muutkin tästä ajattelee" huolehtiminen on liikkunut elämässäni mukana. Samalla sen ajatuksen mukana tuli tarve pistää muut ihmiset itseni edelle. "Ensin muut sitten vasta minä". Nykyään oon saanut oltua paremmin itsekäs. Sanon asioihin Ei, jos en oikeasti ehdi tekemään. Saatan myös kieltäytyä jos asia ei kertakaikkisesti kiinnosta. Ainakin nykyään sanon sen kaikesta huolimatta ääneen jos ei kiinnosta vaikka asian lopulta lähtisinkin tekemään. Sekin on miun näkemyksen mukaan tietynlaista rajojen asettamista.

Nämä voi olla pienen kuuloisia asioita, mutta pienistä puroista syntyy iso virta. Oon tämmöisillä pienillä ajatusmuutoksilla saanut merkittävästi lisää onnellisuutta elämääni. Onnellisuus on sanana tosi vahva, mutta aidosti alkaa tuntua, että semmoistakin tilaa on viimeaikoina tullut saavutettua. Enkä ole vielä alkanut edes kirjoittelemaan mitään kiitollisuuspäiväkirjaa tai muita harjoitteita. Olen vaan oikeasti alkanut useammin pysähtymään tähän hetkeen. Lenkillä koiran kanssa huomaan nykyään herkemmin pysähtyväni katselemaan Cassien maailman tutkimista. Sitten empaattisena ihmisenä annan tuon tunnetilan asiakseni tarttua ja nautin lenkistä ihan uudella tavalla.

Sinä et voi vaikuttaa siihen mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Sinä et voi muuttaa mitä menneisyydessä on tapahtunut. Voit vain päättää mitä teet tässä hetkessä. Voit vain päättää miten suhtaudut asioihin tässä hetkessä. Jos asia meinaa mennä tunteisiin pysähdy ensin hetkeksi, että onko se tunne edes omasi. Onko sinun pakko kiihtyä? Vai voisitko vain pysähtyä. Hengittää syvään. Tunnistaa, missä päin kehoa tämä tunnetila tuntuu. Anna kehossa elävän tuntemuksen sulaa ja pohdi ihan oikeasti: Onko tässä hetkessä mitään hätää?

Keskusteltiin myös Geneesin traumapsykoterapeutti kouluttaja Tara Tuomisillan kanssa onnellisuuden lisäämisestä arjessa podcastissamme!