Koodersilla Maiju tekee sisällöntuotantoa, mutta mitä kaikkea muuta mahtuukaan roolista toiseen pomppivan hyppyrotan työpäivään Gartanolla?
Nykyisin esimerkiksi robotiikalla helpotetaan hyvin paljon ihmisen työtä. Kotona voi olla käytössä esimerkiksi robotti-imuri tai -ruohonleikkuri.
Moni varmasti voi samaistua siihen, miltä uuden työn aloittaminen tuntuu. Se voi jännittää, innostaa ja tuoda turvallisuutta. Tällä kertaa kuulemme kahden uuden työntekijämme fiiliksiä töiden aloituksesta.
Yllättävän monenlaista liiketoimintaa on mahdollista tehdä myös verkossa. Voisiko teidänkin tekeminen asettua verkon kautta myös ihmisten kotisohvilta käytettäväksi?