Lyhyessä virsi kaunis: ei.
Mutta koska yhdessä lauseessa ei ole blogia edes nimeksi asti, pohditaan tätä vielä hetki.
Juttelin tästä hieman kotona ääneen ja sainkin ruokakunnan toiselta aikuiselta kommentiksi: “Mietin tätä just pari päivää, sen kaikessa absurdiudessaan. Entä jos meilläkin työhaastattelussa kysyttäisiin, millaisia betonivaluja teet kotona.” Jjjjjep, miksi koodarin pitäisi olla yhtään sen kummempi yli-ihminen? Ei sillä, etteikö ammatillinen mielenkiinto veisi (usein) vapaa-ajallakin ammatissa kehittymisen kannalta hyvien tekstien tai muun materiaalin pariin. Mutta jos työnantaja _vaatii_ työntekijältä omia vapaa-ajan projekteja motivaation näytöksi, jaiks… Usein ihmisen maallinen aika rajallista ja ammatillisen kehittymisen olisi hyvä tapahtua muutoinkin kuin pelkän työstä palautumisen kustannuksella. Ainakin omassa työnkuvassa uuden oppiminen tapahtuu hyvin luonnollisesti työn ohessa uusien erilaisten projektien muodossa tai joskus intoudutaan koko työporukalla vaikka ihmettelemään uusinta uutta tekoälyn saralla. Enivei, työpaikan tulisi mahdollistaa jollain tavalla uuden oppiminen, jos sitä vaaditaan.
Alaa opiskelijan ja nuoren on usein helpompi toteuttaa omia projekteja opin ja kokemuksen kartuttamiseksi, kuin täysipäiväisen, ehkä perheellisen, koodarin. Vaikka ei pelkkä opiskelijastatus tai aikuistalous autuaaksi tee. Vielä koulun penkillä ollessani, jo tuolloin täysipäiväisesti töitä tehdessäni, suoritin kursseja työpäivän jälkeen lisäprojekteina. Yhtäkkiä sitä havahtui siihen, miten kirjoitetut lauseet olivat lähempänä siansaksaa kuin suomea ja miten rytmihäiriöitä oli jatkuvalla syötöllä viikon. Siinä vaiheessa pitkäksi venähtäneen työpäivän päätteeksi työpisteellä itkiessä, koulutehtävien loputonta listaa miettien, tein ehkä vähän pakonkin sanelemana valinnan, ettei täysipäiväisestä palkkatyöstä ja täysipäiväisestä opiskelusta yhtä aikaa tullut mitään.
Koodarin (tietysti ihmisten muidenkin) on tärkeää huolehtia riittävästä levosta ja rentoutumisesta, jotta vältetään uupumus ja sitä myöten burnout. Burnout ei ole ansiomerkki paremmasta työntekijästä tai täydellisestä omistautumisesta. Pöhisevän Linkedin julkaisun siitä toki voi kirjoittaa.
Saan ehkä yhden(1) “oman” (eli tutun kissan naapurin lapsen) projektin vuodessa kotona tehtyä, syynä 100% otannalla oma myötätunto jotain sydäntä lähellä olevaa asiaa kohtaan kevyiden nettisivujen muodossa. Vaikka ehkä tällaisessa projektissa voisi vahingossa oppia jotain uutta, ei se kyllä henkilökohtainen tulinen intohimo kotona ole. Pseudokoodaaminen ja lukemattomat projekti- ja palvelu(iden kehitys)ideat sen suhteet ovatkin aivan oma tarinansa, niitä toki pukkaa. Oikeasti haluaisin joskus opetella tekemään varsinaisia sovelluksia, mutta realistisesti tällä hetkellä siihen ei ole aikaa ja joudun “tyytymään” Progressive Web Appiin työssäni.
Vapaa-ajan projektit (ehkäpä jopa pelkät ideat?) voivat ollakin hyvä tapa verkostoitua ja löytää potentiaalisia yhteistyökumppaneita tulevien projektien kanssa. Itse laskisin start-up ideat juurikin vapaa-ajan projekteiksi, mitä kumpuaa Koodersin sisällä ainakin silloin tällöin.
Se, että haluaa koodailla myös vapaa-ajallaan, ei ole väärin. Se, jos ei halua koodata työpäivän ulkopuolella, ei ole väärin.
Se,että nostat itsesi jalustalle, jos koodaat vapaa-ajallasi, ei ole ok. Se, että työnantaja vaatii sinulta viikossa 90 tuntia työskentelyyn ja maksaa sinulle 35:stä tunnista, ei ole ok.
Kuinka brändätä ja markkinoida kesällä? Aina ei tarvitse markkinoida mielipuolisella raivoilla vaan loma-aikana selviät vähemmälläkin
Sanotaan, ettei luovuudella ole rajoja, mutta nettisivujen kohdalla (hyvän maun)rajat kuitenkin ovat olemassa. Nämä rajat ylittämällä käyttäjäkokemus kärsii.
Kun sopimus työstä tai harjoittelusta on hoidettu, voidaan aloittaa itse työnteko. Mutta mites sitä sitten edetään?