Koodersin väen mietteitä asioista.
Kokemusvuodet eivät aina takaa osaamista. Samasta johteesta myös pelkän tittelin tai koulutusnimikkeen seuraaminen ei anna yleensä täyttä kokonaiskuvaa ihmisen kyvykkyydestä.
Behind the scenes! Koodersin konnat lähti Taitokorttelille tyhyilemään ja tekemään rottinkikoreja. Millä mielillä konnat teki koreja, ja saatiinko niitä valmiiksi?
Yleisön pyynnöstä oikealta pelikoodarilta oikeita kokemuksia oikeista pelialan töistä! Aiemminkin rekryjutuissa kanavallamme kötissyt Timosen Roope tulee jakamaan viisauksiaan pelimaailmasta.
Gigantti oli kuvausvuoden 2023 aikana jäänyt useamman kerran kiinni ylihintaisten asioiden tyrkyttämistä asiasta ymmärtämättömille ostajille - erityisesti vanhuksille. Ajatukseni tästä.
Ohjelmistoprojektista ei yleensä ykkös tonneilla selviä, mutta kun aletaan puhua kymmenistä tuhansista on niihin saatavilla myös jotain ilmaiseen rahaan verrattavaa eli tukieuroja! Käydäänpä sitten läpi miten näitä tukirahoja sitten käytännössä saa.
Googlen Search Console on mahtava keino nostaa omaa näkyvyyttään Googlen hakutuloksissa etenkin uusilla sivustoilla tai sivuilla joiden sisältö päivittyy usein!
Vastaamot ja kumppanit ovat taas kovin uutisissa ja ihmisillä on huoli hakkeroiduksi tulemisesta. Mitä hakkerointeja sitten oikeasti kannattaa pelätä? Yleensä se heikoin lenkki onkin ne ihmiset itse.
Ruokaviraston virallinen koirarekisteri on herättänyt vilkasta keskustelua. Onko tämä askel kohti pentutehtailun suitsimista vai synnyttääkö se uusia haasteita?