Koodersin väen mietteitä asioista.
Vuosikymmen vaihtui ja se tuntuu jotenkin juhlavammalta ja vanhalta. Aikoinaan kun vaihtui vuosituhat, niin tuntui että planeetat muuttivat paikkaansa – ainakin hehkutuksen perusteella.
Pieniä lifehackeja toimistolle asioiden kaunistamiseksi ja käytön helpottamiseksi.
Luottamus on tärkeää projektin onnistumisen kannalta. Ja toki elämässä yleensä.
Jos kotisivujen analaytiikkaa ei ole tullut tarkasteltua aiemmin, niin ala seuraamaan ainakin näitä avainlukuja!
Keskustelupalstat ja sosiaalisten medioiden ryhmien keskustelu herättää joskus koodarissa kummastusta.
Tinkiminen on saanut uudet mittasuhteet television kautta tulevien ohjelmien kautta, joissa tuote saadaan molempia tyydyttävillä hinnoilla.
Keskustelua koodauksen ennakkoluuloista koodaamisesta kiinnostuneen psykoterapeuttiopiskelija Empun kanssa!
Muutaman kuukauden päästä tulisi Vilillä vuosi täyteen Koodersilla, jee. Vili kertoo hieman, mitä kaikkea viime aikoina on tapahtunut.