Työpaikkaan johtavan videohakemuksen tekeminen

15.09.2022 09:09:31

Junnukoodarin ajatuksia töihin johtaneen video CV:n tekemisestä

Tällä kertaa pääsin kokeilemaan videomuotoisen blogin eli vlogin tekemistä. Yksin kameralle puhuminen tuntuu olevan itselle kaikkea muuta kuin luontevaa. Täysin samalta tuntui kuvata blogin aiheena oleva video-CV. 

Miksi tein video-CV:n?

Olin siinä käsityksessä, että video-CV on vielä verrattain harvinainen työnhaussa. Ajattelin, että se on erinomainen keino erottautua muista hakijoista. Lisäksi video-CV:n avulla voi helpommin tuoda esiin omaa persoonallisuutta.

Miten lähdin rakentamaan video-CV:tä?

Ajattelin tehdä video-CV:stä motivaatiokirje tyyppisen, jossa nostan esiin tärkeimpiä kohtia teksti-CV:stä. Pidin tärkeänä, että tekemäni video-CV on personoitu hakemalleni yritykselle. Loppuun halusin tehdä mieleenpainuvan ja hieman vapaamman "luovan" osion. Koska Koodersin podeissa ja mainoksissa olin nähnyt mukana huumoria ja luovuutta, päätin kokeilla miten hyvin se onnistuu itseltäni.

Miten kokenut videoiden tekijä olen?

Aiempaa kokemusta videoiden tekemisestä minulla ei ole käytännössä ollenkaan. Varsinkin yksin kameralle puhuminen oli täysin uusi ja varsin oudon tuntuinen kokemus. Videon "editointiin" käytin ilmaista sovellusta. Jos haluat vinkkejä videon tekemiseen, käy kurkkaamassa Idan somevideoiden alkeet blogi. https://www.kooders.fi/blogi/somevideoiden-alkeet

Ennen kuvausta

Ennen kuvausta tutustuin yrityksen nettisivuihin ja somekanaviin huolelisesti. Niistä löytyi tietoa mm. yrityksen arvoista ja syntyi vaikutelma siitä, että esiintyykö yritys ulospäin hillitysti vai räväkämmin. Seuraava vaihe oli käsikirjoituksen laatiminen, jonka tukena toimi nettisivuilta ja somekanavista saadut havainnot. Käsikirjoitusta tuli harjoiteltua muutama kerta ennen kuvauksen aloittamista. Kännykkä toimi itselläni kamerana ja sen kohdistaminen vaati muutaman koe otoksen.

Kuvauksen aikana

Yritin puhua kameralle rauhallisesti ja selkeästi. Yksikseen kameralle höpöttely tuntui kuitenkin sen verran luonnottomalta, että se vaikeutti käsikirjoituksessa pysymistä huomattavasti. Vähän kokeneempi videoiden tekijä ja editoija pystyisi varmasti jatkamaan siitä mihin jäi, mutta itsellä kuvaus meni periaatteella "yhdellä otolla purkkiin", joten ottoja kertyi jokunen. Kameralle yksin puhuminen tuntui itsestä varsin erikoiselta ja myöhemmin heräsikin ajatus, että joku kaveri olisi ollut hyvä saada seisomaan kameran taakse ja olisinkin puhunut hänelle.

Kuvauksen lopuksi

Tuotoksen arviointi, editointi ja julkaisu. Video-CV:n osalta homma oli nyt paketissa ja jäljellä oli teksti-CV:N ja motivaatio sähköpostin viimeistely.

Lyhyesti

Etsi huolellisesti tietoa yrityksestä johon olet hakemassa. Panosta video-CV:n käsikirjoituksen sisältöön ja yrityskohtaiseen personointiin. Tuntuipa kuvaaminen miten hankalalta tai hassulta tahansa, vaivannäkö kannattaa.

Loppu kaneetit

Vaikka Video-CV:n kuvaminen tuntui itsestä hankalalta ja jopa epämukavalta, olin vakuuttanut itseni siitä, että sen tuoma hyöty työnhaussa ylittää monin verroin kuvaamisen aiheuttaman epämukavuuden tunteen. Varsin usein tavoitteeseen pääseminen vaatii vaivaa ja omalle epämukavuusaluelle heittäytymistä. Rohkeus ja vaivannäkö palkittiin... taas kerran. 

Ole rohkea => Tee personoitu video-CV => Nauti rohkeuden ja vaivannäön tuloksista.

 

Ja tärkeimpänä se alkuperäinen työpaikkaan johtanut videohakemus!

Muita blogeja tältä tyypiltä

Ohjelmointikielen valinta - Millä kannattaa aloittaa?

Tekisikö mielesi opetella ohjelmointia, mutta et osaa päättää minkä ohjelmointikielen valitset? Jos vastasit kyllä, niin yksi merkittävimmistä päätöksistä alussa on "oikean" ohjelmointikielen valinta. Kummin, kaiman tai kaverin suosituksesta valittu kieli ei välttämättä kiinnosta riittävästi jolloin koodaaminen ja harjoittelu voi jäädä varsin vähäiseksi. Koodaamaan oppii vain tekemällä, joten ensimmäiseksi kieleksi kannattaa valita se, joka itseä kiinnostaa eniten muiden mielipiteistä välittämättä.

Lukaseppa

Opiskellakko vaiko eikö opiskella työn ohessa?

Onko työn ohessa opiskelemisessa mitään järkeä, jos kuitenkin on jo alalla töissä? Ohjelmistotuotanto on siitä mielenkiintoinen ala, että työllistyäksesi et välttämättä tarvitse tutkintoa. Toisaalta monet varsinkin julkisissa kilpailutuksissa mukana olevat ohjelmistotalot edellyttävät korkeakoulututkintoa työnhakijoilta. Tutkinnon tarpeellisuus riippuukin pitkälti siitä, minkä tyyppisiin tehtäviin haluaa.

Lukaseppa

Onko junnu koodarina töihin pääseminen haastavampaa kuin junnu koodarin työ?

Vanha vitsi työnhakuun liittyen on, että työllistyäkseen pitää olla työkokemusta ja työkokemusta saa hankittua vain olemalla töissä. Moniin junior tason paikkoihin kokemusta vaaditaan yhdestä kolmeen vuotta.

Lukaseppa