Voiko edullista tinkiä?

Viime viikolla kirjoittelin halvan ja edullisen eroista. Jos päädytään siihen, että nyt on kyseessä edullinen kokonaisuus, niin voisiko siitä vielä tinkiä?

Halvalla sain, kun jaksoin tinkiä. Näin se menee. Tinkiminen on saanut uudet mittasuhteet television kautta tulevien ohjelmien kautta, joissa tuote saadaan molempia tyydyttävillä hinnoilla. Teatraaliset tilanteet, jossa kumpikin lähtee hinnoittelussa mitä ihmeellisemmästä hinnasta. Taidolla sitten maaliin ja kumpikin onnesta hymyillen. Niin kuinka sitten meneekään

Edullisen tuotteen tai palvelun löytäminen on helppoa, jos tietää oman budjetin ja tarpeensa. Tarjontaa on paljon, joten korostuu ostamisen osaaminen. Lähtökohta kaikille kaupankäynnille on, että kaikki ei yritä huijata hinnoissa. Niin, joku on saattanut tehdä pienen huijauksen ja jäänyt kiinni siitä. Se ei tarkoita, että kaikki niin tekevät. Kuitenkin tämä mahdollinen tunne ”ilmaa hinnassa” heijastuu ostotilanteissa ja tinkiminen alkaa. No, aina se ei pääty kuin tv-sarjoissa. Olisiko vain helpompaa kysyä myyjältä enemmänkin mikä hinta olisi mahdollista, mahdollinen vastatarjous. Jotenkin vänkääminen ja vääntäminen tuntuu vain enemmän ajankululta.

Edullisen tuotteen tinkiminen sukulaisilta. Voi että kyllä välillä löytää ihmisiä, jotka ovat selvittäneet sukupuut, jotta voivat aloittaa tinkimisen. Sukulaisuuteen vetoaminen, on yksi asia miksi pitäisi yleensäkään myydä edullisemmin. Silloin kun joku menestyy, voi olla mahdollista, että sukulaisuudet tulevat esille. Tämä on joillekin tärkeä asia saada jaettua tietoon, että on sukulainen. Hyvä juttu, mutta eihän sotketa sitä kaupankäyntiin. Entä jos jostakin syystä tuote ei ole hyvä, niin miten reklamoit sukulaiselle? Palautat tuotteen ja sitten haukut pystyyn. Toivot sitten sukulaisuus jatkuu kuin mitään ei olisi tapahtunut. Sitten kesäjuhlissa naureskellaan tilanteelle.

Toinen ryhmä on niitä, joka tuntee myyjän ja vetoaa siihen, että tuntee. Sitten tuote pitäisi saada halvemmalla. Yleisesti ihmiset tuntevat välillä paljon toisia ihmisiä, aina se ei ole molemminpuolista. Taannoin sain juuri tällaisen puhelun, jossa joku tunsi minut ja halusi ostaa tuotteen. Kerroin tuotteen ja hinnoittelun. Sain positiivista palautetta hinnoittelusta. Sitten se tuli: ” muistathan minut edellisestä työstäsi, voisitko hinnoitella vielä alemmaksi?”. Piti pari kertaa hengittää syvää ja kertoa ettei hinta valitettavasti tule alaspäin. Ei voinut koska hinta oli jo pienikatteinen ja joten kerroin mitä kaikkea tuotteeseen tulee (sen enempää syyllistämättä). Joten sain toiston hinnan alentamisesta, jonka ystävällisesti torjuin ja pidin pintani ilman suurempia tunnemyrskyjä. Tunteisiin vetoaminen on yleisesti se viimeinen keino pyrkiä tinkimään. Kaupat tehtiin silti, vaikka hinnoittelussa ei tultu listahintoja alaspäin. Jäin kuitenkin miettimään tilannetta, teinkö oikein, kun pidin pintani. Kyse oli kaupankäynnistä, jossa vain käytettiin tuttavuus elementtiä – nyt se ei vain uponnut minuun. En muistanut kuka on kyseessä ja siten en voinut tunnistaa soittajaa.

Edullista voi tinkiä helposti, siihen on monenlaisia tulokulmia. Kirjoitin kaksi, jotka varmasti yleisimpiä. Se onko kaikesta järkevää lähteä tinkimään, on toinen asia. Mielestäni ei aina tarvitse olla tinkimässä. Kannattaa ennemmin selvittää mihin on itsellä varaa ja mihin tarvitsee palvelua/tuotetta. Hinnasta neuvottelu on eri kuin tinkiminen, neuvottelussa myös käydään sisällöstä keskustelua. Tinkimisessä pääsääntöisesti hinnasta. Joskus tinkimistilanne saa mennä tunteisiin, kun muistaa vain tulla pois sieltä tunnetilasta tähän hetkeen. Tunnekuohussa tinkiminen harvoin tekee hyvä asiapalvelutilanne tai hyvää lopputulosta. Olkaamme siis valmistautuneita ostotilanteeseen ja annetaan palvelutuottajan myydä myös kohtuuhintaisia palveluita.